Muutoksia

Harmittaa. Liian moni mukava työkaveri ei enää olekaan kuvioissa mukana viimeisen kokonaisen työvuoteni aikana. Nuoret, taitavat ihmiset ymmärrettävästi hakeutuvat töihin lähemmäksi kotiaan tai sellaisiin paikkoihin, missä heille on muuten parempaa tarjolla. Monitaiturit saavat tarpeekseen ja valitsevat päivätyönsä koulumaailman ulkopuolelta. Tähän lisäksi vanhempainvapaalla olijat, opiskeluvapaita hyödyntävät ja sairauslomalla olevat. En haluaisi enää muutoksia, koska pelkään, että loistava tuurini hyvien työkavereiden suhteen ehtii vielä ennen omaa eläköitymistäni pettää. Liian usein on käynyt niin, ettei näistä lähtevistä ihmisistä enää kuule mitään sen jälkeen, kun he ovat maisemaa vaihtaneet. Olen kovin arka pitämään itse yhteyttä, koska uskon, että minun yhteydenottoni osuu kuitenkin jollain tavalla hankalaan hetkeen tai että yhteydenkaipuuni on yksipuolista. Itsetuntoni ei milloinkaan ole ollut sieltä vahvimmasta päästä. Ei minulla oikeastaan muita yhteydenpitokeinoja ole ollutkaan kuin naamakirja, ja koska se on ”tärkeällä boikottilistallani”, on myös ainoa sosiaalisten suhteiden ylläpitotapa osaltani mennyttä.

Olen alkanut jo nähdä uniakin työmaailmasta, vaikka kuukausi olisi lomaa jäljellä. Jännittää. Käsittämätöntä tuollainen, pitäisi jo olla kokemusta hommasta näiden vuoiskymmenten jälkeen. Se siitä tulee, kun on jämähtänyt alalle, jota ei koe hallitsevansa. Käytännössä olen kaikki nämä vuodet näytellyt jotain roolia, ollut osaavinani ja tietävinäni. Ja taas tulee eteen uusi vuosikerta ihmisiä, joiden luottamus pitäisi voittaa. Jaksanko, kestääkö pinna vai joko nyt tulee se hetki, jolloin ikäero ”asiakkaisiin” on liian suuri? Meneekö tuleva talvi yhtä vaivattomasti, kuin edellinen meni, vai uuvunko? Ehkä kulissini kaatuvat ja osoittaudun sellaiseksi alisuoriutujaksi, jolle voi antaa lähtöpassit?

Lääkkeet. Ihmiselle lääkkeet!

En tahtoisi myöntää tätä, mutta taitaa hiukan mieltä rasittaa myös tulevana syksynä oleva pääkopan vuosikontrolli. Ei sillä, että mitään oireita mistään olisi, mutta enpä yllättyisi, jos taas se sama ruljanssi alkaisi. Ajattelen ennemminkin sitä vaivaa, mikä seuraa sijaisen ohjeistamisesta ja sitä, että tämän vuoden täyspalkallisista sairauslomista on jo yli kaksi viikkoa käytetty, en niinkään omaa terveyttäni. Se tulee, mikä tulee, mutta ärsyttää jo valmiiksi, kun miettii mahdollisuuksia. Ja osuuhan tälle syksylle kaikki seulonnatkin, joten mahdollisuuksia moneen riesaan on tarjolla yllin kyllin.

Ja pah. Kaikkea typerää sitä tuleekin mietittyä.

Mitä muihin muutoksiin tulee: Tajusin, että minulla on ollut täällä blogissa näköjään vaatimuksena nimen ja sähköpostiosoitteen ilmoittaminen, mikäli aikoo kommentoida. Mitä mitä niillä teen? Jos porukka ymmärtää pysyä asiallisena, eikä äidy henkilökohtaisuuksiin, kaikki on hyvin. Tykkäisin tietää, millaiset ihmiset tätä lukevat. Joku kuitenkin lukee. Edellisen kerran, kun laitoin sivun osoitteen somepäivitykseen, ilmestyi kävijämäärälaskuriin hetkessä yli 900 sivuilla käyntiä. En osaa sulkea pois omia käyntejäni, pitäisi ilmeisesti tajuta jotain syvällisempää html:stä tai jostain. En minä sellaisia. Käytännössä ymmärtääkseni kourallinen tuttuja silloin tällöin käy vilkaisemassa, mitä olen jaaritellut.

Järvi ryppyilee minulle, keräilee töhnää pinnalleen. Leväksi en tunnusta, vaan hankkiudun laiturin portailta sukkelasti selvemmille vesille. Jos se ei salakavalasti kääriydy kaulani ympärille ja imaise pohjamutiin, toistaiseksi olen siitä piittaamatta. Pitäisi käydä haromassa nuo myrskyn irrottamat lumpeenlehdet pois tuolta lillumasta. Kaikenlaista pitäisi.