Kuukausi: elokuu 2024

Julkaistu

Vanhoja huonekaluja?

Yllättävän hyvin on tämä lukuvuosi lähtenyt käyntiin. Työjärjestys on minulle sangen sopiva: vain yksi sellainen päivä, jona ei ole vapaatuntia keskellä päivää. Pidän siitä, ettei tarvitse olla koko paketti hallussa yhteen pötköön, vaan voi tuntien välillä keskittyä miettimään, mitä olikaan aikonut seuraavaksi tehdä. Vaikka kuinka suunnittelisin ja kirjoittaisin vaihe vaiheelta muistiin tunnin oletetun kulun ja vaikka olisin saman ”ohjelman” jo kahteenkin kertaan pyörittänyt läpi kuluneen viikon sisällä, en vain sitä muista. En pysty palauttamaan mieleen asioita. Muistilappuja nykyisin kalenterin joka sivulla ja oppikirjojen aukeamilla. Oi, aika, kulu nopeasti, että pääsisin jo eläkkeelle! Ja hallitus pitäköön huolen siitä, etteivät enää sorki eläkeikiä sillä tavalla, että toistamiseen tulisi lisää kakkua 😡. Ilman menneiden vuosien muutoksia pääsisin jo tämän vuoden lopussa vapaalle.

Rikkonainen tämä syksy tulee olemaan. Nyt viikko vielä töissä ja sitten vaihteeksi pari viikkoa saikulla. Ei tällä kertaa sen suurempaa, kuin viimeinkin tuli aika tuon napsusormen remonttiin. Itse ajattelin, että se olisi parin päivän paussi työntekoon, mutta kutsukirjeessä puhuttiin kahden viikon sairauslomasta. Työterveyshoitajakin rupesi höpöttämään jotain sen suuntaista, että kyllä ne lääkärit tietävät, mitä määräävät. Anoin sitten kaksi viikkoa. Yritän hiukan rennommin sijaisohjeiden kanssa toimia, kuin kevään saikun edellä tein, mutta huomaan silti, että turhan tarkasti ja ohjelmoidusti näemmä olen asioita paperille präntännyt. Jotain olin jo valmiiksi itseäni varten ajastanut ja toki toivoisin niiden juttujen pysyvän aikataulussa, etten turhaa työtä olisi tehnyt, mutta enpä minä voi toisten puolesta päättää. Kyllähän meille on selvästi kerrottu, ettei sijaisohjeita sairauslomien kohdalla tarvitse tehdä, mutta käytännössä kaikki tekevät. Oma pelko on, että jos sitten itse jätät tekemättä, siitä tulee selän takana nurinaa. Enpä kyllä itsekään pitäisi siitä, että joutuu jotain vierasta oppiainetta opettamaan ilman ohjeita. No, jos nyt ensi viikolla saisi pakettiin riittävät suuntaviivat seuraaville kahdelle viikolle.

Pari viikkoa tässä odottelin pään magneetin tuloksiakin. Yksi silmälääkärin soittoaikakin niistä jo oli, mutta se siirtyi, koska radiologi ei viikossa ehtinyt lausumaan kuvista halaistua sanaa. Omakannassa näkyi vain, että kuvat otettu ja kuvaussessiossa mukana olleiden hoitajien nimet. Sitten, 11 päivää kuvauksen jälkeen, tuokin merkintä katosi. Ilmeisesti tuona katoamispäivänä radiologi oli lausuntonsa lopulta antanut, mutta ei sinne minun näkyvillekin kuvantamistutkimusten kohdalle mitään tekstejä takaisin tullut. Silmälääkäri soitteli pari päivää tuon jälkeen ja kertoi lausunnosta sen, mitä siitä tajusi (”en ole tämän alan asiantuntija, mutta…”) ja liitti tekstin oman Kanta-tekstinsä perään. Toki sen siitäkin näen, mutta olisi paljon kätevämpää, jos kuvantamisjutut olisivat siellä, mihin ne kuuluvat. Jos joskus tuota haluan myöhemmin lueskella, pitää muistella, mikä käynti mahtoikaan olla se, minkä yhteydestä nuo sanat löytyvät.

Endokrinologi minulle kuvat sitten samalla viikolla näytti ja kertoi sen, mitä jo itsekin olin tekstistä ymmärtänyt. Eipä tuolla ihmeitä ole, jotain on todennäköisesti jäänyt (oli odotettavissa, koska valtimon takaa ei pystytty kasvainta kaivelemaan) tai sitten kysymys on mahdollisesti uudesta kasvusta. Todennäköisempää tuo ensimmäinen vaihtoehto. Myös leikkauksen jäljiltä jotain pientä räpellystä tuolla kitaontelon reunalla. Kaiken kaikkiaan homma kuitenkin kunnossa. Leikkaus on onnistunut, eikä verikokeissakaan ole mitään poikkeavaa. Kaksi sellaista asiaa minulla oli mielen päällä, joita olisi pitänyt kysyä, mutta toisen (kiinnostavamman) unohdin kokonaan ja toisen (tärkeämmän) kysymys jäi kesken ja siten vastausta vaille. Jospa vuoden päästä kontrollikuvien aikaan sitten muistaisi.

Se kiinnostavampi liittyi siihen, että kevättalven kuvissa pääkoppani sellakuoppaan tunkeutui tuo mainittu kasvain. Nyt siitä sanotaan, että ”luinen sellakuoppa on leveä, likvorilla täyttynyt” ja toisessa lauseessa kerrotaan, ettei ”chiasma ole hernioitunut tyhjään sellakuoppaan.” Siis kuoppa on täynnä aivo-selkäydinnestettä, mutta toisaalta se on tyhjä? Tätä rupesin googlailemaan ja lopulta kysäisin kaikkitietävältä Geminiltä, mitä sellakuopassa pitäisi olla. Se riemastutti vastauksellaan: ”Sellakuopassa on yleensä erilaisia jätteitä, kuten paperia, muovia, metallia, biojätettä, mitä tahansa tavaraa, jota ei tällä hetkellä tarvita, kuten vanhoja huonekaluja, vaatteita tai työkaluja.”

Aivan. Olenkin miettinyt, missä tuo kaikki tarpeeton tavara lymyää. Sikäli jännä juttu, ettei radiologi sen tarkemmin noita huonekalujakaan lausunnossaan maininnut. Joka tapauksessa minun piti kysyä siltä endokrinologilta, onko tämä likvortäytteinen monttu nyt sitten se ns. ”empty sella”, josta olen kuulut puhuttavan, mutta unohdin. Eipä sillä, että moisella tiedolla merkitystä olisi, koska kaikki pitäisi olla kunnossa, mutta olisi kiinnostanut.
Ei näistä maallikko paljon ymmärrä, mutta näkeehän sen, että golfpallo on kadonnut.
Se kesken jäänyt asia liittyy nenään ja olisi ollut käytännön elämän kannalta tärkeämpi selvittää. Kerroin kyllä, että haju nenässä on edelleen, joskin lievempänä, ja jatkuvasti nenä vuotaa. Ei niin, että niistäen mitään tulisi, eikä niin, että tarvitsisi nieleskellä mitään ylimääräistä, mutta koko ajan tunne, että jotain limakalvoilta valuu. Niiskutan ja ryystän. Päiväaikaan, liikkeellä ollessani, mutta ei hiljaa paikallaan istuessani tai yöllä. Keskustelu aiheesta jäi tavallaan kesken. Tohtori kertoi, että jos valumalla valuu, se voisi olla likvoria ja mahdollista toki, että tuolta pääkopasta kitaontelon kautta jotain leikkauksen jäljiltä tihkuisi, mutta sen kuulemma varmaan huomaisi. Jotenkin vain minultakin unohtui sitten kysyä, mitä tälle voi tehdä tai miten se selvitettäisiin, onko tuosta pääkopan nesteestä kysymys. Silloin leikkauksen jälkeen tehovalvonnassa mittailivat nenän valumien sokeripitoisuutta. Kuulemma likvorissa on sokeria. Mutta nyt en sitten tee mitään. Ehkä se joskus loppuu, kun viimeisetkin sulamattomat jutut tuolta jostain ovat hävinneet. Ja jos nyt sattuisikin olemaan likvoria, onko sekään sitten hengenvaarallista, koska muuta vaivaa minulla ei ole?
Sormileikkaus siis edessä viikon kuluttua. Pitäisi kukonlaulun aikaan olla jo Novassa. KELA:lle lähetin kysymyksen taksin käytöstä. Matkakulukatto minulla on jo täynnä tältä vuodelta. Edellisen kerran maksukaton täyttyessä lähettivät kortin, mutta nykyisin sellaista ei tule. En löytänyt tähän liittyvää viestiä/kirjettä mistään, enkä nyt tiedä, näkyykö tuo katon täyttyminen suoraan KELA-taksien järjestelmissä vai pitääkö minun maksaa mahdollinen taksikyyti ja sitten periä se KELA:lta takaisin itse. Viikko aikaa KELA:lla vastata. On nimittäin niin aikainen lähtö, että voisi olla ihan hyvä hetki käyttää taksia, koska siippa on edellispäivänä töissä ja monesti tulee vasta aamuyöllä kotiin. Ei tarvitsisi hänen poukkoilla unten mailta kesken kaiken. Itse en kuulemma saa ajaa leikkauksen jälkeen. Kummallista, paikallispuudutus. Pikku juttu se, että oikea käsi kyseessä, kyllähän sitä pelkällä vasemmallakin ajaisi… Mutta jos nyt tämän ajokiellon ottaisi edes hetken tosissaan.
Maksukatoista toinenkin eli ne hoitopaikkamaksuihin liittyvät jutut on täyttymässä. Kyselin Novasta sähköpostilla sitä, mihin nuo luvut pitää ilmoittaa ja miten. Sanovat kuitenkin, että tuon maksukaton täyttymistä on itse seurattava. Vastasivat, että Keski-Suomen hyvinvointialue seuraa kyllä asiakkaan puolesta näitä omia maksujaan, mutta muilta alueilta kertyneet maksut pitäisi ilmoittaa itse. Tarkistavat tarvittaessa asian tuolta toiselta alueelta. Antoivat sitten puhelinnumeroita ja kehottivat soittamaan oman asuinpaikkakunnan  numeroon. Niin. Jyväskylän numeroita oli useita, joten minä tiedustelemaan, onko väliä, mihin soitan. Samalla tivasin, voiko nuo summat sähköisesti jonnekin ilmoittaa. Mnähän en tunnetusti mielelläni puhelimeen koske ainakaan siihen puhuakseni. Neuvoivat minulle yhden puhelinnumeron ja kertoivat lopuksi, että voi ne sähköpostillakin ilmoittaa. Antoivat sitten osoitteenkin: Se sama osoite, josta asiaa alun perin kysyin ja josta ovat minulle näitä ohjeita kertoilleet! Sinne sitten luvut lähetin ja kysäisin, tarvitsevatko ihan henkilötunnuksenkin kokonaan, vai riittääkö nimi ja syntymäaika. Eivät enää siihen mailiin ole vaivautuneet vastaamaan.
Tänään pitäisi sen verran saada itseään liikkeelle, että kävisi rannasta muutaman vesikasvin nyhtämässä. Mätäkuu on naftisti ohi, mutta ei kai se niin tarkkaa ole? Radiossa nimittäin sanoivat, että esim. veneväyliltä vesikasvien niitto pitäisi kansanperinteen mukaan tehdä mätäkuun aikana, jos siitä aikoo olevan hyötyä. Päivä sinne tai tänne, ehkä nuo muutamat rehut rannasta eivät kalenteria niin tarkasti tunne. Myrkkykeisoja en vielä rupea kaivamaan. Sen ajattelin tehdä silloin leikkausta edeltävänä päivänä, koska tikkien vuoksi uimakielto kuitenkin tulee. Ehtiipä mahdollinen myrkky laimentua. Rantaviiva vaihteeksi lepikoituukin, pitäisi niitäkin sieltä saksia pois. Jospa vaikka kohta. Katsotaan.
Julkaistu

Näkymättömästä näkyväksi

Enpä muista, kuinka paljon aiemmin olen kirjoittanut siitä, että keväällä tuo Novan lääkäri – minua tapaamatta – tuli siihen tulokseen, etten todellakaan näe riittävästi voidakseni ajella autoa. Kuulemma niissä helmikuussa otetuissa kuvissa oli niin merkittäviä näkökenttäpuutoksia, että autohommiin ei passaa ryhtyä. En sitten kesällä huviajeluita harrastanut. Nyt voi jo myöntää ääneenkin, että koska en itse huomannut olevani puolisokea, en tuosta ajokiellosta muuten piitannut. Eipä minulta niiden kuvien jälkeenkään keväällä mitään kielletty. Poliisille asti siitä ei kuitenkaan mitään tietoa kukaan lähettänyt, ihan suullisella kiellolla mentiin.

Nyt viimeinkin pääsin uudestaan näkökenttiäni todistelemaan. Hankalinta tuossa tutkimuksessa on se, että siinä menee aikaa ja pitäisi jaksaa keskittyä samaan asiaan puolisen tuntia. Ajatus rupeaa harhailemaan, silmät väsyvät. Tulee tunne, että on unohtanut tuijottaa oikeaan paikkaan ja jotain kuitenkin meni ohi. Miettii, välähtikö jossain jotain just samalla hetkellä, kun tuli silmiä räpyttäneeksi. Sitten varmuuden vuoksi reagoi, ehkä myöhässä, ehkä väärään aikaan. Joka tapauksessa nyt lääkärin mukaan ei epäilystäkään, ettenkö saisi autoa ajaa. Saisin nyt lähteä optikollekin uusia laseja hankkimaan. Sillä tiellähän minä olen, viime syksynä optikon kautta ruljanssiin jouduin. Kunhan nyt ehtii pohtimaan, millä nekin kakkulat kustantaisi, voisi poiketa tutulle silmätyypille. Pääasia on, että näkymätön maailma on jälleen kaikkien mielestä näkyvä.

Epätarkka – todiste uusien lasien tarpeesta?

Harmittaa se, että nämä kaikki tällaiset tutkimukset ja lääkärikäynnit ovat palkattomia. Palkattomaksi meni sellainenkin, kun jouduin lähtemään töistä tuntia normaalia aiemmin tilanteessa, jossa ei ollut mitään muuta tekemistä enää, kuin omaa suunnittelua. Ei mitään yhteistä, ei velvollisuuksia. Parina edellisenä päivänä kuitenkin jo nelisen tuntia ”ylimääräistä” aikaa olin tätä omaa hommaa siellä tehnyt, mutta kun jouduin klo 14 lähtemään, palkkahan siltä yhdeltä tunnilta sitten meni. Oli kuitenkin lähdettävä, koska oli aika pään kuvauksiin. Se piti hoitua alun perin jo edellisviikolla, kesäloman puolella, mutta olivat onnistuneet rikkomaan Novan magneettilaitteen. Peruutusajan sitten sain. Edelliskerralla käskivät verikokeisiin ennen kuvausta, oli kuulemma glomerussuodatusnopeus mitattava mahdollisimman lähellä kuvausta. Nyt ei sellaista ollut, kysyinkin varmuuden vuoksi asiasta. Varjoaineet kuitenkin lykkäsivät nytkin. Ota näistä nyt selvää. 

Seuraavana aamuna sitten uudestaan virkavapaata, koska oli tuo silmäpolin keikka. Pakko yrittää hoitaa mahdollisimman monta juttua sitten samalla kertaa, ettei tarvitse useampana päivänä olla pois töistä. Tuohonkin aamuun olin labrakäynnit varannut jo ensimmäiseksi laskien, että hyvin ehtii lähilabrasta Novaan kahdeksaksi. Hyvin lopulta ehdinkin, vaikka minuuttipeliksi menikin. Eivät nimittäin suoneni vaihteeksi suostuneet minkään sortin yhteistyöhän labrassa. Vasemmasta kädestä ei sitten millään tullut kuin pari tippaa putken pohjalle, vaikka suontakin vaihdettiin välillä. Edellispäivän varjoainekanyylin kohta oli hiukan arka, se vei tavallaan siis yhden kelvollisen paikan. Oikeasta ei itse asiassa kai ”saisi” ottaa, koska sieltä on pari vartijaimusolmuketta viety, mutta koska siinä kädessä on kaiken maailman kanyyleitakin tämän kevään aikana ollut, en oikein jaksa pitää kovin vaarallisena sen käden rei’ittämistä. Sieltä sitten lopulta tarpeellinen määrä verta tuli. Tässä vaiheessa minä piikkikammoisena olin jo hiukan hermostunut. Sitäkin mietin, että nyt en sitten ehdi ajoissa Novaan, enkä kuitenkaan edes ajoissa töihin sille seuraavalle tunnillekaan, vaan pitää ruveta puhelimitse sijaista ohjeistamaan. Silmät kiinni istuin, vesi valui silmistä. Harmitti, väsytti, jännitti. Tuli omituinen olokin. Ei varsinaisesti huono, eikä pyörryttänyt, mutta rupesi henkeä ahdistamaan. Ja niinhän siinä labratuolissa istuessa sitten tulikin tunne, että nyt ei ilma mene sisälle oikealla tavalla. Hoitaja huolestui, rupesi jalkoja minulta kohottelemaan. Saman sortin tilanne, kuin on usein ollut aiemminkin näiden salpautuvien äänihuulieni kanssa, mutta nyt ilman mitään vahingossa henkeen hökäistyä sylkitippaa. Tuosta noin vain kurkunpäätä rupesi kouristamaan. Hetken kesti, sitten helpotti, mutta kurkunpään lihakset tulivat kipeiksi. Hoitaja tuijotti, kyseli, olenko varma siitä, että pystyn lähtemään. Olin varma. Totesin, että onpa tässä terveyskeskus kuitenkin lähellä. Hän siihen, että ei vielä ole lääkäreitä paikalla. Jaha, no, pääsisinpä ainakin ensimmäiseksi jonoon, jos en kykenisi paikalta poistumaan. Kykenin kuitenkin ja ehdin juuri kahdeksaksi istumaan silmäpolin käytävälle.

En tiedä, ärsyttää, jos tästä tulee nyt sitten uudenlainen kurkunpäävaiva. Oli nimittäin eilenkin kotona tilanne, jossa järkyttävän hikipuuskan jälkeen hetken istuin kuistilla vilvoittelemassa ja harmittelemassa. Sitten siinä istuessani, tunnekuohussa, rupesi taas kurkussa ahdistamaan. Tälläkin hetkellä on koko ajan jonkinlainen palan tunne tuolla jossain soliskuopan yllä. En minä enää jaksa, pitäisi ehtiä ja pystyä ihan normaalielämääkin elämään, eikä aina jotain kropan vikoja miettimään! En tiedä, onko näihin kurkkujuttuihin vaikutusta sillä, että nyt työn alkaessa palasin aiempina vuosina työahdistukseen auttaneisiin lääkkeisiin. Pari viikkoa niitä olen käyttänyt ja toivoin, että niistä olisi apua myös hikipuuskiin. Kuulemma joillekin on venlan sijasta escitalopramiakin niihin määrätty. Eipä ainakaan vielä ole minulla auttanut ja nyt epäilen, että ne voisivat olla syynä hengityspulmiin. Ajan siis ne saman tien alas, ja kokeilen myöhemmin uudelleen venloja. Silläkin uhalla, että maha on sitten taas betonia.

Siihen olen pettynyt, ettei tuo pään kasvaimen poisto millään tavalla vienyt tätä alituista väsymystä pois. Nyt, kun työt alkoivat, olen entistäkin uupuneempi. Mitään en jaksaisi tehdä, en saa itseäni lähtemään minnekään. Nytkin pitäisi edes sen verran päästä liikkeelle, että kävisi pari lepänpentua tuolta rannasta katkomassa niin kauan, kuin ne puutarhasaksilla katkeavat. Myrkkykeisoakin olisi pois kaivettavaksi, mutta koska kaupungin ympäristöihminen ei osannut kertoa, kuinka laajalle ja kuinka pitkäksi aikaa siitä mahdollisesti veteen joutuvat kasvinosat uimaveden myrkyttävät, saattaa olla, että jätän sen tekemättä. Kuulemma moinen poisto olisi hyvä tehdä vasta ”uimakauden ulkopuolella”. Mikä se sellainen vuodenaika on?

Ja tässä vain istun, tuijotan ikkunasta ja näemmä odotan, että aurinko menee pilveen, rupeaa satamaan, eikä tarvitse mennä minnekään. Ei hyvä. Tosin oikein kovan sateen aikana hyvinkin saattaisin päästä ulos. Eilenkin pääsin: Aivan mahtavaa seistä nakuna kaatosateessa! Näitä syrjäseudun iloja, kukaan ei ole näkemässä, ei varsinkaan siinä kelissä!