Kuukausi: syyskuu 2024

Alkuun ihan vain tällainen ryhmäkuva, koska sen haluan jonnekin laittaa. Ei tämä mihinkäään liity, mutta olivat tuossa pihalla poseeraamassa.

Näitäkin voisi kuulemma syödä, vaikkeivät parasta herkkua olekaan. En testannut.

 

Suunnilleen vuosi sitten tappelin muutaman viikon yskän sun muun sellaisen kanssa. Silloin viimeksi olin hetken äänetön. Tänä syksynä taas toissaviikon tiistaina viimeisen oppitunnin jälkeen matkalla luokasta opehuoneeseen ääneni katosi. Muuta hätää ei ollut, seuraavana päivänä sitten vinguin ja pihisin oppitunnit läpi. Sen jälkeen ääni on ollut matala ja viikko siitä eteenpäin, toissapäivänä, rupesin viimeisellä tunnilla aivastelemaan. Jepjep, sittenhän se yöllä nostikin lämmön ja nosti muut mausteet pintaan. Olisi kiva, jos ei koko ajan yskittäisi. Rää’äntuotto sentään taitaa olla jo hiipumaan päin. Ärsyttää tällainen, mutta toisaalta hyvä, että osui ennen syyslomaa. Jospa sen saisi olla päällisin puolin terveitten kirjoissa. Kovin monelle sairauslomapäivälle minulla ei enää ole varaa tänä vuonna joutua. Tämän vuoksi olisi ollut varmaankin viisasta toimia oman pään mukaan tuossa käsileikkauksen jälkeisessä saikussa. Jospa vain olisin ängennyt takaisin töihin ennen saikun loppumista, olisi säästynyt päiviä flunssakaudelle. Toisaalta, voihan sitä aina toivoa, että tämän syksyn flunssat oli nyt sitten tässä. Onneksi on vielä päivä aikaa toipua. Olisi tavallaan ”pakko” olla maanantaina työkunnossa.

Käsi on toipunut ihan hyvin. Ei se vielä aivan täydessä iskussa ole, mutta leikattu sormi kuitenkin koukistuu naksumatta. Sormenpäätä en vielä saa ”suorana” koskettamaan peukunjuurta, eikä tuo sormi oikene kivutta, mutta kyllähän nuo varoittelivat sairaalalla, että viikkoja saattaa mennä. Sitä en tiedä, kuuluuko tuo sormen oikenemattomuus asiaan vai onko sen nivelissä nivelrikkoa. Tai jotain. Aamuisin muut sormet vuorostaan vihoittelevat oikein urakalla.  

Välillä tuntuu, että olisin valmis lopettamaan kesken letrozolin syönnin ja katsomaan, loppuvatko kaikki sormivaivat siihen. Melkein puolivälissä se kuuri nyt on, 2 v 5 kk takana. Ja toisaalta taas pikkujuttujahan nämä nivelkivut ja kolotukset ovat. Jos letroista saattaa olla jotain hyötyä syövän poissa pitämisessä, voihan niitä vielä toisen mokoman verran popsia. Ei se kummoinen hyöty laskurin mukaan ole, mutta onpa kuitenkin, joskin ihan vain laskennallinen. Kukaanhan ei voi tietää tulevaisuutta.

Väsyttää. Ja rupesi taas vimmatusti yskittämään. Olin ajatellut, että tänä viikonloppuna putsaan saunan nurkat ja keittiön sokkelintakuset, koska lauteet ja sokkelilaudat on irrotettu maanantaina tulevaa putkimiestä varten. Jos nyt saisi toista kymmentä vuotta kertyneet pinttyneet liat pois, voisi putkiukon käynnin jälkeen vain pikaisesti imuroida. Taitaa jäädä suunnittelun asteelle  Suunnittelin metsäänkin menoa, mutta enhän minä mitään jaksa. Pari kaapin hyllyä irrotin, mutta en jaksa kolmatta. Siippa kyllä tekee ja luultavasti moittii minua, kun olen täällä yksin ollessani edes yrittänyt, mutta on se jotenkin niin väärin, että hänen pitää nuokin hommat tehdä, vaikka vaihteeksi taas molemmat viikonlopun päivät on töissä. Jospa huomenna olisin virkeämpi.

*    *    *    *    *    *    *

Tänään on huominen. Onko olo virkeämpi – mene ja tiedä, ainakin yskä rupesi yllättäen lohkeamaan koko yön jatkuneen kurkun kutittelun jälkeen. Pyykkikone pyörii, jotta edes vaatepuoli olisi pesty ennen putkiremppaa. Yövieraita ei nyt ole tulossa – eikä mahtuisikaan, koska vieraspeti pitää siirtää jotenkin pois putkiukon tieltä. Mitenkähän tuokin onnistuu… pieni huone, eikä sitä saa sieltä ulos purkamatta kokonaan. Sitä ei ole aikomus tehdä. Ei kai putkien veto vaadi kovin suuria kulkuväyliä?

Aurinko paistaa. Yhden koneellisen vielä annan pyöriä, sen jälkeen käyn kokeilemassa, josko tuolla jaksaisi pari askelta ottaa. Sen verran lähellä nämä tänä syksynä ensimmäistä kertaa hoksaamani suppispaikat, että jaksaa kehnommassakin vedossa sinne tepastella. En käsitä, kuinka olen tähän ikään päässyt tajuamatta, miltä suppilovahvero näyttää. Kerran elämässäni olen niitä muutaman löytänyt myöhään syksyllä. Silloin päättelin ne suppiksiksi juuri siitä syystä, että muut sienet olivat pakkasen lannistamia ja jäljellä oli vain näitä tötteröitä. 

*    *    *    *    *    *    *

Muutaman askeleen tuonne tontin rajan toiselle puolelle otin. Saihan siitä hetkessä pari ateriaa talteen. Hiukan loitommaksi tietä pitkin yritin. Tasaisella ihan hyvä, kun hitaasti menee, mutta ei tykännyt kroppa pienestäkään ylämäestä. Parempi siis palata takaisin kotiin.

Harvoin näin isoja madottomia tatteja olen löytänyt!

Alan ymmärtää, miksi ihmiset ovat niin innoissaan suppiksista.

Poikkesin nyrkkeilyhanskanhakureissulla… no ei sentään, jostain syytä vain tykkäsivät Novassa kääriä melkoisen jättimöykyn käteeni napsusormileikkauksen päätteeksi. Pari päivää pitäisi antaa tuon olla, sitten saa ottaa pois ja käydä suihkussa. Odotan siis huomista. Meinaan järveenkin hakeutua, kunhan tuo möykky on pois, kastumisvaara kuitenkin ilmeinen. Pelkillä tikeillä voi turvallisemmin mennä kumihanskalla ja teipillä suojaten. Ei niin hurjasti haittaa, jos ei pystykään koko aikaa pitämään kättä pinnalla.

Koska käsisidoskuva on tylsä, lykkään tähän väliin Ladun Majan parkin vierestä elukan, nyrkkeilyhanska vasta myöhemmin. Kivempi kissaa on katsella noissa blogitekstien esittelyissä.

Tuo leikattu käsi on toistaiseksi kohtalaisen vaivaton. Leikkaus meni sujuvasti, ainoa ikävä vaihe oli puudutus. Kaksi piikkiä kämmenpuolelle keskisormen alapuolelle. Ensimmäinen ikävämpi, toinen jo helpompi. Kyseli, olenko allerginen puudutusaineille, en myöntänyt. Kerroin kyllä, että edelliskerralla minua pisteltäessä oli henki meinannut salpautua ja kehotin häntä olemaan huolestumatta, jos niin käy. Ei luvannut moista, arveli jossain määrin tuossa tilanteessa ehkä hermostuvansa. Molemmat selvisimme ilman paniikkia. Nelisenkymmentä minuuttia odottelua, sitten toimenpidehuoneeseen. Katselin huoneen laitteita, moitin valmistajan valintaa. Trumpf ei herättänyt minussa luottamusta. Ei myöntänyt minulle vastaillut henkilökään olevansa Trump-fani. Käteen pujotettiin melko leveä putkilo verityhjiötä varten. Ensimmäistä kertaa kuulin sanan. Puristuksen avulla saadaan veretön leikkaus aikaan. Saman tien rupesi jollain klooriheksajutulla kättäni puhdistamaan. Oranssiksi värjäytyi, kuulemma ihoon imeytyy hiukan, mutta ”toisin kuin Trumpin naaman väri, tämä lähtee pesussa lopulta pois”. Seuraavaksi sormet suppuun ja sujautus steriilin kankaan läpi. Vetivät mokomat sen kankaan telineeseen näkösuojaksi. Piti tiirailla kattolampun heijastuman kautta tapahtumia. Ei kovin näyttävä sessio, ei nimittäin sitä verta näkynyt. Oletin moisen tyhjiön tekemiseen tarvittavan suuremmankin paineen, mutta ei tuo nyt kovin kummoinen puristus ollut. Ilmeisen hyvä keksintö, piti ihan googlata. Mielenkiintoinen opinnäytetyö aiheesta Jenni Kiikkilä, Iisa Korpi & Tiia Laitinen VERITYHJIÖN KÄYTTÖ LEIKKAUKSISSA – Oppimateriaalia sairaanhoitajaopiskelijoille . En seurannut kelloa kovin tarkkaan, enkä tiedä, kaunako tuo tyhjiö oli. Puolta tuntia veikkaan. Mistään komplikaatioiriskistä ei puhuttu. Senkin tajusin vasta jälkeenpäin, että jos labra ei mieluusti ota näytteitä tuolta syöpäleikatulta puolelta vieläkään, tämän leikkauksen yhteydessä ei kukaan mitään kysellyt. Kaipa se niin on, että joka tapauksessa se tehdään, mitä on tehtävä.

Kolme tikkiä, kahdeksi päiväksi pallukkasidos (ehkä sen tarkoitus on pitää sormet pois koukusta?), kaksi viikkoa saikkua ja tikitkin pois vasta silloin kahden viikon kuluttua. 

Joskus olen lyhyemmälläkin ajalla selvinnyt ompeleiden kanssa. Kaipa sekin riippuu sitten sitä, millaisessa paikassa haava on. Kipuja ei ole kummemmin, ainoastaan sormen ojentaminen tuntuu nivelessä. Ja suunnattomaksi riemukseni (😡) kolme muutakin sormea aloittelee napsumista. Näistä yhden se puuduttajahenkilökin bongasi, totesi vain, että jepjep, selvästi tuossakin palpoituu napsu. Kuulemma jumppaamalla tätä ei voi estää, lepo auttaa ehkä hiukan, samoin kortisonipistokset. Katsotaan nyt, kuinka monta sormea meikäläiseltä vielä tässä elämässä korjataan. Ehkä sitten, kun nuo letrozolit pääsen lopettamaan keväällä -26, napsujenkin syntyminen loppuu. Eipä muuten kirurgi ollut kuullutkaan moisesta haittavaikutuksesta, kiinnostuneena kysäisi, mikä lääke se sellainen on. Valistin häntä.

Eilen käytiin leikkauksen jälkeen Ladun Majan maastossa hiukan kävelemässä, jahka ensin olin ehtinyt hyödyntää KELA:n minulle nykyisin ilmaiseksi tarjoamaa taksipalvelua ja kotiin palasin. Jossain vaiheessa tuolla latupohjaa pitkin tepastellessamme hoksasin, että hikihän siinä meinasi tulla, eikä sekään ehkä ole paksuissa toppauksissa olevalle tikkikädelle toivottavaa. Ei kuitenkaan ruvennut satamaan, enkä joutunut puista ottamaan tuolla leikatulla käpälällä kiinni, joten homma ehkä hallussa. Hiukan meinattiin lopulta kiertää pienemmän polun kautta toiselle reitille kohti parkkipaikkaa, jotta saisimme enemmän liikettä. Yksi puronylitys siinä oli. Minulla sandaalit, ei mikään pitävä pohja niissä, ja muutenkin loikkiminen on meikäläisellä hiukan huteraa. Yleensä kaksi käsin puista kiinni pitäen tuollaiset selvitän, tai siipan tuella. Nyt hän meni ensin ja tarjosi minulle kättä. Juuri harkitsin seuraavaa askelta ja olin ponnistamassa yli, kun muutama siipan jalan alta kannosta pölähtänyt suhteellisen kiukkuinen ampiainen muutti suunnitelman. Siippa säntäsi sinne, minä tänne. Lopulta olimme molemmat takaisin samalla puolella ja kiltisti palasimme omia jälkiämme lähtöpisteeseen. Olisi voinut käydä ikävämminkin, nyt selvisimme kahdella pistolla kumpikin. Ei kovin usein minua ampiainen ole pistänyt, ehkä kerran. En muistanut, kuinka kipeää moinen tekee! Toinen pisto etusomen niveleen peukkuhangan viereen, toinen olkavarren sisäpuolelle. Olipa sitten kumpikin käsi hiukkasen toistaitoisia… Illallakin vielä koski kunnolla varsinkin tuohon olkavarteen, tänään enää ajoittain kutinaa. 

Hiukanhan tämä osittainen yksikätisyys hankaloittaa elämää, mutta aikansa kutakin. Tätäkin kirjoitellut vasen käsi + oikea etusormi systeemillä, kahvin kaataminen pitää hoitaa vasemmalla, veitsellä leikkaaminen ei oikein suju, ei myöskään kynällä kirjoittaminen.