Enpä nyt sitten mitään muutakaan otsikkoa tälle keksinyt. Vähän väliä ollut mielessä, että pitäisi jotain kirjoittaa ja kaikenlaista mielessä on ollutkin. Häiritsee se, ettei mitään loogista kokonaisuutta kuitenkaan mielen päällä ole liikkunut. Irrallisia ajatuksia, ohimeneviä tunteita ja hetkellisiä valaistumisen kokemuksia. Melko risaista tuollainen, ei nouse millekään tasolle. On ikävä huomata, että minusta ei todellakaan koskaan mitään kirjailijaa tule. Ei myöskään nettineroa tai tällaisten kirjoitusalustojen tuntijaa.
Pari viikkoa vielä pitäisi jaksaa noita työhommia ennen hetken eroa koulumaailman huolista. Luulen ehtineeni kaikki arvioinnit antaa ajoissa, luulen, että oppimissuunnitelmat on asiallisesti arvioitu. Kaapit olen likipitäen ehtinyt siivota, oppikirjojen keräämisen olen aloittanut. Yllätin itseni tajutessani, että olen onnistunut säilyttämään ne kirjalistat, joihin oppilaat syksyllä kuittasivat saamansa kirjan. Talvella olin jo varma, että olen ne onnistunut kadottamaan. En löytänyt niitä edes skannattuna sähköpostistani, vaikka yleensä olen pyrkinyt tuollaiset ehdottoman tärkeät paperit sähköisesti itselleni arkistoimaan. Ja sitten ne kaivatut paperit olivatkin siinä työpöydällä, lokerikossa. Koko talven siinä möllöttäneet.
Ihmeellisintä on se, että mitään oleellista ei ilmeisesti jää opettamatta, ei ainakaan kokonaan. Ensimmäinen maailmansota ehdittiin kuin ehdittiinkin sotia, yhtenevyys, symmetria ja peilaus saatettaneen kunnialla maaliin, ympäristöetiikkaa on ehditty ainakin raapaista ja suomalaisten uskonnollisuudesta nykypäivänä on ainakin jollain tasolla jo puhuttu. Ei ehkä kaikilla luokilla yhtä paljon, mutta olen yllättynyt siitä, että tänä vuonna tarpeelliset asiat on kuitenkin ehditty opettaa. Se on sitten eri asia, mitä kenenkin mieleen on kevätuupumusten keskellä uponnut.
Ensi vuodesta en mitään täysin varmaa vielä tiedä. Toivon, että vielä toukokuun aikana edes sen saisi tietää, mitä aineita ja mille luokille joutuu opettamaan. Kunhan ei biologiaa seiskoille – riittää, että kerran olen joutunut sen ikäisten kanssa kaloja luokassa availemaan…
Kätköhommia
Vaisun talven jälkeen olemme vaihteeksi päässeet edes hiukan kiinni kätköilyyn. Suurimpana kimmokkeena on ollut se, että lähistöllä olevaan haastekätköön tarvitaan jokaiselle kuukauden päivälle tietty määrä erilaisia attribuutteja. Niitä on sitten yritetty metsästää. Eihän tästä lähiseudulta löydy enää kovin paljon sellaisia, joihin meidän taidoillamme/varusteillamme pääsisi kiinni, puhumattakaan sitten siitä, että niissä olisi sopivia attribuutteja. Mennyt sitten ympäri maakuntaa ajelemiseksi. Mikkeli, Keuruu, Ruovesi, Tampere… Näistä reissuista olen Mastodoniin jotain jaellut, enkä jaksa tänne uudestaan samoja kirjoitella. Jospa pysyisi ajankohtaisissa jutuissa.
Yksi uusi omakin kätkö näki päivänvalon huhtikuun lopussa. Olisi sen laittamista julkaisujonoon saattanut voida venyttää toukokuunkin puolelle (ilmeisesti silloin olisi saanut jonkin matkamuiston aiheesta), mutta eihän meillä sellaiseen kärsivällisyys riitä. Ikuisuuden on ollut muutama kätkökoodi parilla paikalla ikään kuin varaamassa niitä ja nyt sitten käytiin kahta paikkaa vilkaisemassa tarkemmin. Toinen hylättiin, koska kätköilijöiden autoliikenne olisi ajautunut liian lähelle yhtä mökkiä, eikä ainakaan puoliväliin varsinaista kukkulanhuippua kohti mennessä ollut juuri minkäänlaisia maisemia tai komeita kiviä. Toiselle paikalle menemistä olemme aiemmin vältelleet, koska on vaikuttanut turhan hankalalta, maastolta. Nyt sitten lähestyimme kiinnostavaa rinnettä yläkautta. Kylläpä olikin upeita kiviä, kallioita ja jyrkänteitä. Minulle pientä haastetta, mutta selvisin. Alakautta emme käyneet edes reittiä tutkimassa, mutta näemmä kaikki tuolla tähän mennessä käyneet ovat sinne juuri sieltä kulkeneet. Nähtävästi helpompi. Mutta väitän, että heiltä jää paljon näkemättä ja kokematta.
Sellaisia maisemia tuolla Suonenjoen puolella.
Mietteitä muuten vain
Vihdoinkin tuo Euroviisuhypetys on ohi tältä vuodelta. En karsintoja katsonut, pienen pätkän Islannin edustajien esitystä näin. Se riitti minulle, menin nukkumaan. Suuresti hehkutettu KAJ on sen verran telkkarissakin soinut, että sen tunnistin, sen sijaan Suomen edustajan biisiä en edelleenkään tunnista, ellei se soi siitä ”Ich komme” -kohdasta.
Eilen sinnittelimme hereillä niin kauan, että kaikki finaaliin päässeet tuli kuultua. Sitten nukkumaan, näkisi nuo tulokset aamullakin. Minä pidin voittajaksi selvinneestä Itävallan biisistä. Pidin myös Liettuan, Armenian ja Viron kappaleista. Suomen Erikan esitystä en sen sijaan oikein osaa musiikkikilpailun edustajan arvostaa. Upea nainen, osaa omaa kroppaansa arvostaa ja on hänellä lauluääntäkin . Minusta tuo esitys palveli kuitenkin muita tarkoituksia kuin musiikkia. Monen miehen – miksei naisenkin – päiväuni. Avoimen seksuaalinen esitys laulun sanoitusta ja rekvisiittaa myöten. Kun sen kuulee ilman tuota visuaalista puolta, onko se biisi silloin kaiken tuon hehkutuksen arvoinen? Ja jos ei ole, eikö jossain ole vika, jos tarvitaan pehmopornoa hipova esitys, jotta pääsee sinne ennakkosuosikkien joukkoon?
Nyt kuulen monenkin sanovan, että Euroviisut eivät enää ole pelkkä laulukilpailu tai että minä olen tiukkapipoinen. Ensimmäisen tiedän, jälkimmäistä väitettä en itseeni sopivaksi tunnista. Toki televisiossa on oltava näyttäviä esityksiä, mutta minun moraalitajuni sanoo, että nyt ehkä mentiin rajan yli täysin toisenlaisen viihteen puolelle. Eikä Erikan esitys ainoa ollut, jonka elementtejä sijoittaisin muihin piireihin. Kauniit ihmiset, näyttävä pukeutuminen, paljas pintakin on aivan ok, mutta yleisön kanssa flirttailun voi hoitaa hienostuneemminkin.
Mitä sitten tulee Israelin osallistumiseen ja menestymiseen… irvokasta. Vaikka Euroviisut eivät ole tai eivät ainakaan saisi olla poliittisesti kantaa ottava tapahtuma, on tilanteita, joissa ihmisten kärsimyksen pitäisi painaa vaakakupissa enemmän. Venäjänkin osallistuminen estettiin Ukrainan sodan vuoksi. Millä perusteella gazalaisten hätä ei näkynyt EBU:n päätöksissä? Kyllä, hyvä kappale Israelilla oli, mutta jos suuremmat tahot eivät uskalla ottaa kantaa, pienemmät olisivat voineet osoittaa tukensa Gazalle ja jättää äänestämättä Israelia. Olisi toki ollut ikävää heidän edustajansa kannalta. En häntä ja hänen mielipiteitään tunne, en tiedä kannattaako hän edustamansa valtion toimia, mutta yhden musiikkiesityksen työllistämiä ihmisiä on kuitenkin vähemmän kuin kärsiviä palestiinalaisia. Olisi heidät kannanottona pitänyt uskaltaa ”uhrata”.
Valitusosio
Kevät on mennyt käsien kanssa tapellessa. Napsusormet eivät toki enää napsu leikkauksen jälkeen, mutta jotain pientä rutinaa ja niksettä ainakin toisessa niistä on. Rannekanava-arven vierus on edelleen arka yli kaksi kuukautta leikkauksen jälkeen. Ehkä se siitä jonain päivänä. Viikolla kävin vaihteeksi työterveydessä käteni kanssa. Oikean käden peukalon jännetuppi ryttyilee ja pyysin siihen kortisonipiikin. Käsikirurgi pari vuotta sitten vasempaan sen tuikkasi ja oletan hänen ottaneen kohteeksi ihan varsinaisen tupen. Työterveyslääkäri tyytyi siihen jänteen ympärille aineitaan levittelemään. Ei ainakaan vielä ole suurempaa vaikutusta ollut tuolla piikillä, vaikka eilispäivä jossain määrin helpompi olikin. Yöllä taas jomotti ja tietyt liikkeet ovat tänään taas sattuneet. Jänne peukalon juuressa muljahtelee ikävästi. Ja tuo vasemmassa kädessä muhinut keskarinapsu kertoo olevansa voimissaan. Siitä en ole kuin ohimennen maininnut, se on kuitenkin vain vasen käsi. Ehkä joskus sen vuoro, ellei se itsekseen tokene. En vain jaksaisi näitä jatkuvia vaivoja. Olisi kiva olla vaan, eikä aina yrittää sietää jotain kremppaa.
Minulla on vakaa aikomus saada itseni tänään ulos, aivan yksin, liikkumaan, metsään. Olo ei vain ole täysin normaali, lieneekö jonkin sortin kevätflunssa jossain taustalla vaanimassa. Väsymys ei ole uutta, jotain yskänpoikasta ja päänsärynkin tunteita välillä on. Nyt ei ehtisi sairastella, töissä nämä pari viimeistä viikkoa sisältävät monenmoista erikoisohjelmaa ja yhden poissaolo aiheuttaa aina jollekin toiselle ongelmia. Enkä sitä paitsi jaksaisi ruveta ketään ohjeistamaan sijaistamaankaan. Ehkä otan unet ja buranan menen myöhemmin ulos.
Äänikirjat
Sama vanha ongelma äänikirjojen kanssa: Nukahdan liian nopeasti tai sitten olen juuri nukahtamaisillani, kun ajastus loppuu. Sitten virkeänä uusi ajastus. Lopputulos joka tapauksessa on aina se, että paljon jää kuulematta. Kelailen aamulla ja etsin paikkaa, joka kuulostaisi tutulta, mutta välillä käy niin, että jotain oleellista onkin tapahtunut jo aiemmin ja sitten olen ihan pihalla siitä, miten tarina oikein etenikään siihen pisteeseen, missä se on. Uppo-outoja henkilöitäkin joihinkin kirjoihin on ilmestynyt sinä aikana, kun minä olen nukkunut.
Tällä hetkellä kuuntelun alla on tietokirja, joten juoni ei aivan yhtä tärkeä ole kuin romaanissa. ”Jumalan synty. Isän ja Pojan kätketty historia” . Ville Mäkipelto, Juha Pakkala ja Raimo Hakola ovat kynäilleet oivaa faktaa Lähi-idän seudun jumalista ja niiden sulautumisesta. On ollut hienoa huomata, että en aivan lööperiä ole oppitunneilla aiheesta höpötellyt. Kiinnostava kirja. Ehkä jossain vaiheessa saan omat ajatukseni tuosta aihepiiristä jäsentymään ja avaudun mietteistäni. Nyt ei ole sen aika.
