Vuoden viimeinen päivä. Oma mieli pakottaa kirjoittamaan edes jotain muistiin, vaikkei oikein mitään intoa olekaan.
Muutama viime yö on mennyt täysin harakoille. Uni ei tule ja jos sattuu sitten joskus tulemaan, se ei pysy. Kävin puolilta öin ottamassa Buranan ja puoli kahden aikaan Panadolin. Siippa komensi yöllä ulos happihyppelyllekin. Menin ja tuijottelin upeaa tähtitaivasta parikymmentä minuuttia.
Särkylääkkeet siksi, että kummallista, mihinkään varsinaisesti täsmällisesti paikantumatonta tai liikkeisiin liittyvää särkyä oikean lavan/olan seudulla. Ja sormet – ne ovatkin aivan oma jomottava lukunsa nykyisin. Taisi olla marraskuun puolta, kun syöpäpolilta kolmivuotismammojen tulokset soittivat (niissä ei mitään, seuraava mammo seulonta ja sitten viimeinen seurantakuvaus syksyllä -26). Samalla mainitsin näistä napsahtelevista sormista. Hoitaja ehdotti letrojen vaihtamista Exemestaniin kokeilun vuoksi. Pitäisi kuulemma olla vähemmän hikoiluakin sen myötä. Ja katin kontit! Sormivaivat yltyneet ja jatkuva yöhikoilu palannut takaisin. Nukun ikkuna raollaan, makkarissa aamuisin nelisentoista lämpöastetta. Ja siitä huolimatta edestakaista peitto pois, peitto päälle vatvomista. Varsinaisesti niiltä osin ei tämä loma ole virkistystä tuonut. Tammikuun lopulla labrat ja syöpiksen puhelu. Ehkä kinuan Veoza-reseptin, vaikkei siitä kunnon korvausta saakaan.
Työterveyshoitajaltakin tuli eilen viesti, oli kai odotellut, että itse sen lokakuisen työterveyskyselyn pohjalta ymmärtäisin ajan varata. Huonot tuloksethan siitä silloin tuli ja niitä naamakirjassa naureskelin. Itse en tuntenut olevani lainkaan kehnossa kuosissa, päin vastoin. Ehkä minun kuitenkin on varattava aika hälle. Mikäpä siinä, on kuitenkin palkallista aikaa.
Joulu meni tänä vuonna melko kivuttomasti. Velipoikani totesi jossain vaiheessa sangen osuvasti: joulut ovat usein olleet suorittamista. Aivan. Tuo sana kertoo olennaisen. Tänä jouluna meillä mentiin kevyellä kaavalla. Anopin kanssa Pöllövaariin jouluaterialle jo edellisenä lauantaina. Haudoilla poikettiin aatonaattona. Joulukortteja ei lähetelty, paketteja ei hankittu. Pari lahjakorttia noille perillisille, kuusi, perunalaatikko ja sinappi anopille. Limoviikunaan pari punaista pikkupallukkaa ja jokunen enkeli roikkumaan, siinä meidän perinteinen joulupuumme. Kotiin hiukan kalaa ja laatikoita, siippa muutaman valmiin kinkkusiipaleen lihatiskiltä nappasi mukaansa. Aattona nappasimme hiukan polttopuita, makkarapaketin ja viinipullon mukaan ja kapusimme lähilaavulle. Elämän ensimmäiset tikkupullatkin tuli väkerrettyä. Taustamusiikkia pikkukaiuttimien kautta, eikä taatusti mitään joululauluja. Pari kolme tuntia sillä reissulla hurahti, sitten kotiin ja saunaan.
Minä en kaivannut mitään muuta.
 |
| Joulumakkarat tulilla. |
Nyt vuodenvaihteessa mahdollisesti jälleen tuonne laavulle hakeudumme. Eilen kävin etukäteen viemässä sinne hiukan omia puita. Hyvät puuvarastot siellä on, mutta jotenkin on sellainen olo, että omat puut pitäisi viedä, eikä käyttää laavun omistajan tuomia. Kyse on kuitenkin yksityisestä, ei kunnan omistamasta laavusta.
Kyllä meillä jonkinlainen hinku oli ulkomaillekin vuodenvaihteeksi hakeutua, mutta ei sitten löytynyt aikatauluihin ja budjettiin kohtuudella sopivia. Kanarialle ei sielu antanut periksi yrittää, sen verran heillä siellä ollut turisteista ongelmia, ettei tohdi mennä sekaan. Ehkä joskus.
Hiihtolomaksi sentään varasimme joutessamme matkan. Harvinaista, että jotain näin ajoissa tulee suunniteltua. Se on sitten eri asia, tuleeko tuo reissu onnistumaan vai muuttaako maailmantilanne jotain. Ainakin helmikuun tilistä pitänee hankkia toinenkin villakerrasto, jotta pärjää tuolla lomalla. Eivät ehkä kykene Moldovassa pitämään turistia lämpimänä omin voimin. Menivät muutama tunti meidän matkavarauksemme jälkeen kansallisen hätätilankin Moldovaan julistamaan tammikuun alusta lähtien. Venäjän kaasutoimitukset katkeavat huomisaamusta alkaen, joten kuulemma sekä lämmön että sähkön suhteen saattaapi olla ongelmia.
Jännittävää ja kiinnostavaa. Toki hiukan katastrofiturismin makua, koska ei itse joudu koko talvea moisissa olosuhteissa elämään. Toivoaksemme tuon lomaviikon jälkeen kuitenkin takaisin kotimaahan pääsemme. Bussiaikatauluja Transnistriaankin (anteeksi, Pridnestrovieen, mikäli ulkomuistista sen oikein kirjoitin) olen selvitellyt. Onhan se seutu nähtävä, koska oikeassa Neuvostoliitossa en ole koskaan käynyt. Ihan Ukrainaan saakka ei ehkä uskallus riitä, vaikka Chisinausta Odessaankin pääsisi. Ja Odessassa ainakin vielä viime viikolla oli FTF virtuaalikätköstä tarjolla. Viikko saattaa olla hiukan liian nafti tuon kaltaiselle seikkailulle. Saattaa myöhästyä töistä, eikä työnantaja luultavasti palkallista vapaata oman uhkarohkeuden vuoksi myönnä.
Katsotaan, mitä kevät tuo tullessaan.