Hyvänen aika, lokakuu sujahti ohi täysin tekstittä! En ole jaksanut mitään muistiin riipustella. Tämä syksy on käytännössä ollut työtä ja lojumista, ei puhtia oikeastaan mihinkään, mikä poikkeaa pakollisesta. Ei töissä jaksamisessa ole pulmia ollut, ei vielä. Nyt huomaan, että arviointi alkaa tunkea öisiin ajatuksiin, vaikka vasta tammikuun lopulla pitäisi olla jyvällä siitä, mitä noille oppilapsille paperiin rustaa. Pienen ahdistuksen huomaan kuitenkin sisälläni nousevan. Ei kiva.
Tämä syksy meillä on podettu tavalla tai toisella. Edelleenkin yskä minuakin toisinaan kiusaa, samoin päätä jomottelee vaihtelevalla menestyksellä. Ehkä hiukan epäsopivat silmälasit (tällä hetkellä käytössä vanhat lasit, koska nuo tuoreimmat ovat kovin naarmuiset), jokailtainen koko pään bluetoottaaminen (äänikirja auttaa hyvin uneen), perusflunssailun alkupireita tai sitten se pääkopan elättini rupeaa uhittelemaan. En tuosta jaksa sen suuremmin vielä kiinnostua, koska ei ole kysymys mistään jatkuvasta, eikä jokapäiväisestä kiusasta. Ei järin voimakkaasta. Tulipa vain mieleen, että onhan tässä sellaistakin välillä ollut. Tässä ruokakunnassa on muuten kesästä lähtien kaikenlaista muuta sellaista vaivaa ja riesaa ollut, mikä on meidät saanut lähinnä viettämään iltoja telkkarisarjojen äärellä. Ei ole ollut puhtia muuhun. Asiat saattavat olla nyt selviämässä, joten eiköhän tässä vielä ihan normaaliaktiivisuuteen palata.
Viime viikolla siippa oli saanut puuhasteltua hyvälle mallille pinoon ne minun syyslomalla halkomani puut. Eilen oli hyvä päivä ja saimme hoideltua loputkin noista puoli vuotta odotelleista oksista. Hiukkasen pinoon ja loput hellapuiksi häkkiin. Eihän meillä tosin sitä hellaa ole, saunaan niistä suurin osa päätyy. Osa luultavasti joskus vuoden päästä anopille. Hällä on hella. Joka tapauksessa puu-urakka on nyt hoideltu. Täytyy myöntää, että olin varautunut siihen, että ainakin tuo oksashow jäisi tältä vuodelta, mutta hyvä, että tämä nyt onnistui.
Tälle viikonlopulle oli tarkoitus jälkikasvunkin meille tulla, mutta viikolla esitimme toiveen, että siirrettäisiin tuota. Tuntuu, ettei yöunet riitä virkistämään, eikä oikein ollut voimia ottaa vieraita vastaan. Olkoonkin, että suunnattoman rakkaita ovat 💕. Näissä neliöissä kahdentoista vierasjalan saapuminen ja yöpyminen aiheuttaa sen verran etukäteisjärjestelyjä ja olemisen sovittamista, ettei nyt pystynyt siihen. Putkiremontin jäljiltä on ”vierashuoneen” kaappikin vielä irrallaan. Pitäisi ensin väkertää jonkinlainen lista seinään sen viereen, että saa pyykkitelineen entiseen malliin kaapin ja seinän väliin, eikä joudu kuormittamaan lattianrajassa kulkevia vesiputkia turhaan. Sikäli hyvä, että tuo vierailu peruuntui, koska ei tämän viikonlopun ajokeli mitään herkkua olisi ollutkaan. Tuolla etelämpänä kuulemma on ihan reippaasti lunta. Entisaikaan aina pyhäinpäiväviikonloppuna meidän perhe lähti mummoloihin tuonne kaakkoon, ja oli ennemminkin sääntö, eikä poikkeus, että ajokeli oli kurja.
Selkeästi meillä oli tänäänkin kuitenkin ihan hyvä päivä, koska pitkästä aikaa lähdimme kätkölle, kaiken lisäksi ihan hunttiin! Yli kaksi vuotta edellisestä hunttireissusta ja liki kaksi kuukautta siitäkin, milloin edellisen kerran ylipäätään olemme jaksaneet kätköllä käydä. Saatamme siis olla edelleen elossa, koska liikahdimme jonnekin! Siellä jossain oli järvi sun muuta.
Omalla terveysrintamalla ei suurempia muutoksi mihinkään suuntaan ole tapahtunut. Kädet ovat oikeastaan ainoat jokapäiväistä harmia aiheuttava palanen kroppaani. Napsuminen lisääntyy, samoin nivelvaivat sormissa. Rannekanavakin on ryhtynyt jälleen aktiivisesti ryttyilemään, joten yölastasta on tullut jälleen kaverini. Reilun viikon kuluttua on syöpiksen kolmivuotistarkastus, pitänee muistaa noista sormista valittaa. Ties vaikka yllättäen kertoisivat, ettei letroja enää tarvitsekaan syödä (hah, tuskinpa vain…). Siihen saakka lotraan niveliin salvaa ja popsin buranaa. Ja todennäköisesti sen jälkeenkin.