Kylläpä meni vuosi nopeasti! Viikko sitten kävin kuvissa, sekä mammografia että ultra kuuluivat Novan tarjolla olevaan ohjelmistoon. Oli tuo Novan mammovekotin huomattavasti hellävaraisempi kuin Terveystalon seulonnoissa käytössä oleva vastaava. Lieneekö sen kuvaustehot sitten suurempia vai mistä johtuu, ettei tarvitse niin kovakouraisesti litistellä, en tullut kysyneeksi. Ultran hoiteli sama ihana Irina, joka vuosi sitten hurtilla huumorillaan ja suorapuheisuudellaan sai minut suhtautumaan rennosti kasvaimen lankamerkkaussessioon.
Eipä tuo mammo vieläkään mikään suosikkiretkikohde ole, mutta hyvä, että kuvauksia on. Ihmetyttää, että jotkut jättävät vaikkapa ne joukkoseulonnat väliin, koska ”se säteily voi aiheuttaa syöpää”. Taisinpa tätä joskus aiemmassa tekstissä ehkä jo närkästelläkin eli itseäni toistan. Tätä en kuitenkaan ole tänne vielä puhissut: Luinpa erään eduskuntaan pyrkivät poliitikon sivuilta sellaistakin valitusta (ehdokas itse oli valittajan kanssa samaa mieltä), että on väärin, kun näitä seulontakutsuja lähetellään ihmisille pyytämättä ja sitten ne varatut pitäisi itse perua, jos ei halua käyttämättömästä ajasta laskua. On kuulemma suorastaan törkeää tämä tällainen. Kuinka tyhmiä ihmiset voivat olla? On aikaa valittaa netissä asiasta, vaikka nopeammin kävisi netissä sen aikansa perumassa, jos ei halua huolenpitoa ottaa vastaan. Veikkaan, että kuitenkin sitten verovaroilla kustannettu hoito kelpaa, jos syöpä kohdalle osuu ja vasta pitkälle edenneenä huomataan. Kaikenlaisia pöljiä maan päällään kantaakin!
Mutta siis kuvat ok, samaa mieltä oli tämän päivän lääkärikin.
Tuosta mokomasta ranteesta hälle haastelin. Hypisteli ja kyseli, totesi viimein, että todennäköisesti ainakin puoli vuotta vielä saattaa tämä vaiva jatkua. Ja ellei sinä aikana mene ohi, sitten pitää tehdä jotain. Kantapääfyssarillekin viikolla tuosta ohimennen sanoin, neuvoi taittamaan peukkua yhteen suuntaan ja taivuttamaan kättä toiseen ja hieromaan tuota jänteen ja suonen kohtaa. Saattaa vaiva hyvinkin johtua siitä, että sytojen aikaan tipanlaiton yhteydessä jänne on ottanut hiukan osumaa, kuten tuo mainittu fyssari arveli. Tänäinen lääkäri nyökytteli hyväksyvästi tuolle ohjeelle ja syyn arvelulle, jutteli verenkierrosta viisaita. Eli ei nyt sitten vielä mitään kortisonipiikkejä eikä puukkoja. Hierotaan ja taivutellaan sitten käskystä ja unohdetaan kipu. Ja jatketaan tonnipanadoleja iltaisin, ei kuulemma ole moisesta haittaa.
Veriarvot kuulemma kunnossa. Ääneen hänelle ihmettelin sitä, että heinäkuusta Hb on laskenut kymmenen pykälää, mutta ei hän sitä millään lailla huolestuttavana pitänyt. Naisihmisen veriarvoksi se on kuitenkin loistava, peräti 141. Sitä laskemista vain kummastelin. Väsynytkin olen syksyllä ollut vieläkin enemmän kuin aiemmin. Ehkä minulla on ollut korona, kukapa tietää. Suunnilleen joka päivä on kuitenkin tänäkin syksynä ollut mahdollisuus tartunta saada, sen verran monella tyypillä työmaalla sitä on ollut.
Eipä tuolla aikaa hurahtanut juuri varttia pidempään. Tai sitten minut vain haluttiin sieltä nopeasti pois, koska saatoin puhua outoja. Kyselin MSM-jauheen ja noiden syömieni lääkkeiden yhteensopivuudesta – ”että onko niistä tutkimuksia?” Tamoksifenin ja MSM:n yhteiskäytöstä kuitenkin on tutkimus. ”Jaa MSM? Enpä ole kuullut. Mitäs se MSM oikein onkaan? kyseli tohtori. ”Se on sellaista valkoista jauhetta, jotain rikkijuttua, en minä nyt muista, mutta sen pitäisi olla hyödyksi. Ravihevosillekin sitä syötetään, joten minäkin mieluusti kyllä.” Jepjep. Emme tuota keskustelua enää siitä jatkaneet, koska hän rupesi katseellaan saattelemaan minua ulos. Toivotti tervetulleeksi vuoden kuluttua.
Poikkesin Hoitokeskuksen puolella tervehtimässä Katia. Hän ja muu tippatiimi taitoineen ansaitsevat suuren kiitoksen siitä, että olen nyt terve. Harmittaa, etten muistanut ottaa kotoa konvehtirasiaa mukaan, vaikka niin oli suunnitellut. Oli aamulla niin kiire lähteä töihin.
Parkkitalossa sitten huomasin hukanneeni autoni. Aivan varmasti sen parkkeerasin juuri siihen ruutuun, minkä vieressä kävin tuijottamassa oikean väristä, mutta aivan väärillä kilvillä merkittyä autoa. Väärän merkkinenkin se oli, mutta kilpiä piti tuijottaa. Voihan olla, että se olisi oma auto kuitenkin ollut, joku vain hiukan muotoillut sitä. Piti tarkistaa. Hetken ankaran ajattelun jälkeen tulin siihen tulokseen, että olen ajanut ylempään kerrokseen. Toden totta, minähän kuljin portaita pitkin autolta ulko-ovelle mennessäni! Avain kädessä tepsuttelin kerrosta ylemmäs samalla kohdalla olevan ruudun viereen. Täh? Ei ollut siinäkään tuttua kulkupeliä! Saattoi toki olla mahdollista, että jos autolta poistuessani olin kulkenut portaita ylös, minun ehkä pitäisi autolle palatessani vaihtaa kulkusuuntaa ja mennä alas…Oivallinen suunnitelma, auto löytyi!
Tuossa muutama viikko sitten Kela yllätti laittamalla tilille useamman satasen sairauspäivärahoja kesäkuulta. Minä laittamaan viestiä, että enhän minä ole ollut enää kesäkuussa sairauslomalla. Kyselin, että peritäänkö tämä minulta jossain vaiheessa pois. Soitti sitten ihminen sieltä, oli soitellut työnantajallekin. En näitä työehtosopimusjuttuja ymmärrä, en ole perehtynyt moisiin, mutta jotenkin tämä liittyi sitten siihen, että lääkärin kirjoittama B-todistus oli kirjoitettu kesäkuun loppuun (sen tiesin ja sille naureskelin). Sillä ei ollut merkitystä, että sairauslomaa olin hakenut ja minulle oli myönnetty se vain toukokuun loppuun. Kesäkuun ekat päiväthän oli jo töissä. Työnantaja oli kuitenkin hakenut sairauspäivärahaa jälleen noiden muutaman työssäolopäivän jälkeen sinne laskennallisen vuosiloman alkuun saakka ja sen jälkeen ne pari viikkoa kesäkuulta maksettiin minulle. Vakuutti Kelan täti, ettei minulta sen enempää peritä palkkaa kuin päivärahaakaan takaisin ja että menee tämä jotenkin kummasti sen työehtosopimuksenkin mukaan näin. Ehkä en sitten saanut kesältä täysiä rahoja muuten, en tiedä. Ainut harmittava asia on se, että kului sitten siinä samalla ”turhaan” niitä päiviä, joilta kahden vuoden aikana sairauspäivärahaa on ylipäätään mahdollista saada. Vähentää niitä päiviä, joten toivon mukaan ei tule moisille vähään aikaan tarvetta.
Syksy on pimentynyt, pakko yrittää kuitenkin pinnistää, ettei ihan kokonaan uppoudu sohvan syövereihin jäätelöä syömään. Lunta en kaipaa, enkä pakkasta, mutta valoa kyllä. Pitänee se lumikin siis hyväksyä sitten kun sitä tulee. Ehkä jo ensi yönä.
