Kuukausi: heinäkuu 2022

Julkaistu

Tilannekatsaus kesän lopulla

Hiukkasen useammin pitäisi kirjoitella, mikäil aikoisi saada muistiin asioita, joita ajattelee tai joita tapahtuu. Minulla on ollut tapana kirjoitella muistiin luonnostekstinä ihan muutamalla sanalla aiheita, joista tahtoisin jotain naputella, mutta nyt, kun edellisestä tekstistä on jo liki kuukausi aikaa, en enää ollut varma, mitä esim. kirjoittamani sana ”Fiedls” mahtaa tarkoittaa. Jotenkin onnistuin saamaan tuolla sanalla jotain spanielijuttuja Googlesta, en tosin käsitä, miten. En onnistu toistamaan moista hakua. Viimein tajusin, että kysymyksessä on kirjoitusvirhe ja tuon Kööpenhaminan Field’sin joukkoampumisen halusin laittaa muistiin. Siinähän se tapahtui näemmä ”meidän” metroasemamme vieressä olevassa ostoskeskuksessa parinsadan metrin päässä hotellilta. Vaikka ei tullut mainitussa paikassa sisällä edes käytyä, asioihin tulee jotain merkillistä syvyyttä, kun tietää, millaisessa paikassa ne ovat tapahtuneet. Mitään merkitystähän tällä tämän tapahtuman muistamisella ei itselle ole, koska tuollainen muutaman viikon aikaero paikan lähellä olemisen ja varsinaisen ampumisen välillä ei varsinaisesti ole syy kriisiterapiaan hakeutumiselle. 

Se tästä aiheesta, muihin juttuihin nyt.

Kantapää on jatkanut fyssarilla käyntejä ja ehkä jonkinlaista apua noihin muutaman vuoden vaivanneisiin kipuihin on tullut. Terveyskeskusfyssarihan ei muuta tehnyt kuin neuvoi, näytti liikkeitä ja tulosteli ohjeita, Ja tästä kysäisinkin tuolta yksityiseltä tyypiltä. Sanoi ei-tietävänsä, miksi nuo terveyskeskuksen fysioammattilaiset eivät koske potilaaseen. Oli ollut itsekin kyllä harjoittelemassa aikoinaan tk:ssa, mutta ei tullut kysyneeksi syytä tähän koskemattomuuteen. Omituista kieltämättä. Lieneekö vakiintunut tapa vai ihan ohjeistettu asia? 

Työterveyden muistiokin pääsiäisen jälkeisestä neuvottelusta viimein materialisoitui tekstiksi saakka. Tosin sitä muutamaan kertaan itsekin jo kyselin kesäkuussa ja viimein hermostuin, kun mitään ei tapahdu. Lopulta homma eteni siten, että lääkäri kyseli, mitä siihen pitäisi kirjoittaa. Huoh. Lopputulos näytti olevan sitten liki suora kopio minun tekstistäni. En voi käsittää. Kerroin kyllä tohtorille,  etten minä tiedä, mitä tällaisissa papereissa pitäisi olla. Toivottavasti siinä nyt sitten on asiat oikein ja riittävällä tarkkuudella kerrottuna, jotta ylipomo pystyy tarvittavat päätökset tekemään.

Koronarokotuksen nro 4  kävin hakemassa viime viikolla. Juolahti mieleen, että minullapa taitaa olla siihen oikeus, koska taidan sitä riskiryhmää olla edelleen. Varmistin asian Hyviksen kautta ja sairaanhoitaja vakuutti minun tuohon oikeutettujen sakkiin kuuluvan. Tuolta omalta terveysasemalta ei löytynyt sopivaa aikaa (oli tuolloin tarjolla vain yksi päivä heinäkuulle ja yksi elokuulle). Soitin sitten ja kyselin, josko heillä olisi kuitnekin mahdollisuus antaa tuo rokote jonain muuna päivänä. Pitkään sai vääntää hoitajan kanssa kättä siitä, saanko ollenkaan rokotetta – ei kuulemma  kuulu minulle. Vasta, kun hän kävi lukemassa tuon toiseen hoitajan kirjoittaman viestin, taipui uskomaan. Aikaa ei kuulemma kuitenkaan omalta asemalta löytynyt netissä olevien ulkopuolelta. Palokkaan sitten halusin, mutta kun ”pitäisi tänne omalle asemalle”. No hemmetti. Haluan rokotuksen, Palokassa oli sopivia aikoja, ja sinne kuulemma en saa, koska en kuulu oikeaan piiriin. Jankkasin ilmeisesti tarpeeksi tai olin muuten ikävä keskustelukumppani, koska viimein hän minulle tuonne Palokkaan haluamalleni päivälle ajan varasi. Hyvin sujui sitten Palokan päässä homma, ei mitään murinoita. Pfizerin sain tällä kertaa, kolme edellistä ovat olleet Modernaa. Tästä ei tullut juuri mitään oireita, pistoskohta vain hivenen arka illalla nukkumaan mennessä, mutta aamulla ei enää mitään erityistä. Modernan jälkeen käsi oli pari päivää sellainen, että käsivartta nostaessa oli pieni kipu.

Lieneekö rokotusten ansioita vai mistä on kysymys, mutta juhannusaattona naapureitten kanssa kahviteltuamme kaikki muut paikalla olleet sairastuivat koronaan (tosin heidätkin oli tietääkseni rokotettu), meille kummallekaan ei tullut mitään. Tai sitten meillä oli oireettomana. Kukapa tietää.

Letrozolia olen nyt nauttinut kolme kuukautta ja ensimmäiset verikokeet aktiivihoitojen jälkeen takana. Hb on kohonnut takaisin lähes sinne, mistä aikanaan lähtikin, oli nyt 151. Sairaanhoitaja puhelimessa kertoi neutrofiilien olevan hivenen koholla, mutta en tuolta Omakannasta niitä näe. Kaikki punasolujen tilavuuksiin ja prosenttiosuuksiin liittyvät arvot minulla on yleensä olleet hiukan viitearvojen yläpuolella, niin nytkin. Näiltä osin kuitenkin kaikki ok. Muuten nuo letrot ovat jatkaneet ihmisen elämään vaikuttamista entiseen malliin. Erityisesti sormien lihakset ovat kipeät tai ainakin vaativat jatkuvaa heiluttelua. Toki kaikki muutkin paikat saavat voivottelemaan aina liikkeelle pungertaessa, mutta sellaistahan se on jo muutaman vuoden ollut. Katson siis pärjääväni tämän pienen lisänkin kanssa, enkä tunne tarvetta mihinkään lääkkeen vaihtoon tässä vaiheessa. Jos sitten lääkäri marraskuussa muuhun kehottaa, tehdään sitten hänen ohjeensa mukaan.

Nyt heinäkuun puolella, pari kuukautta säteitten loppumisen jälkeen on tuo leikatun rinnan puoli ruvennut tuntumaan aralta. Vähän riippuu siitäkin, miten rintsikat on sattuneet painamaan, mutta ajoittain kovaltakin tuo rinta tuntuu. On myös arka käsivarren kosketukselle ja liikkeelle. Kuoppaisella tiellä täytyy välillä pitää kädellä kiinni ja rinta tykkää nukkua leikattu puoli patjaa vasten, ettei sen tarvitse olla ilman tukea. Rannekanavakäsi puolestaan tykkäisi nukkua sillä toisella. 

Ranteen yölastaakin olen käyttänyt nyt kolme kuukautta. Olisi pitänyt se palauttaa maanantaina, mutta soitin ja kinusin jatkoaikaa. Sain kaksi kuukautta. Yllätyin, kun apuvälinelainaamon tyyppi kysyi, onko ranteellani seuranta. Mikä ihme seuranta, eihän siitäkään terveyskeskuslääkäri tai työterveys ole olleet sen kummemmin kiinnostuneita. Yölasta ja jumppa on tullut ohjeeksi. Pari yötä nyt viikolla meni hyvin ilman lastaakin. Ensin unohdin sen laittaa, seuraavan yön tietoisesti kokeilin ilman, mutta viime yönä tuo käsi mokoma taas sitten puutui. Rupesin kuuklaamaan, mitä nuo tuollaiset lastat maksavat, ainakin 60 € siihen pitäisi laittaa. Eihän tuo summana mitään, en sillä, mutta mietinpä vain, että onko lääkärien mielestä minun loppuikäni tuota lastaa öisin käytettävä vai onko oletettavissa, että sen käyttäminen tämän vaivan lopulta häätää pois? Ei minulle kukaan ole mitään siitä sanonut, miten edetään ja missä ajassa pitäisi jumpalla ja/tai lastalla tuloksia tulla. Itse asiassa jumppaohjeitakaan en ole saanut, itse ne kuuklailin. 

Mutta siis: Kun näitä netistä selailin, huomasin, että tuo lastahan on tarkoitettu laitettavaksi toisin, kuin se tuolla apuvälinepalvelussa minulle sovitettiin. Olen kolme kuukautta nukkunut tuo ulommaisin hihna sormien ympärillä, vaikka sen kuuluisi näemmä olla peukalohangassa. Toiminut on noinkin, mutta onhan nuo sormet aamulla normaaliakin jäykemmät, kun ne koko yön on lähes yhteen puristettuina. Heti ensimmäisenä iltana löysäsin sitä ammattilaisen valmiiksi laittamaa hihnaa, puristi liikaa sormia. Ensi yönä mielenkiinnosta kokeilen, toimiiko tuo yhtä tehokkaasti oikein käytettynä. Sitä paitsi siellä lainaamossa se lastanantaja huomasi kyllä itsekin, että hiukan hankalasti tuo keskimmäinen hihna tulisi ja taittoi sen jäykän pään tuolla lailla kaksin kerroin, kuten kuvassa, koska muuten ei oikein mahtunut. Sitten tarrahihna ei kunnolla ylettynyt kaksinkertaisen yli kiinni ja heti ensimmäisenä yönähän tuo taitettu osuus kankaan sisällä naksahti poikki. Ei ole millään lailla katkenneena käyttöä haitannut, kaikki osat kuitenkin kiinni, mutta ei sen taitettuna taatusti kuulu olla. Saa nähdä, tahtovatko minulta miljoonakorvauksia hajonneesta välineestä.

Näin neuvottiin ja sovitettiin. Huomaa kaksinkertainen, taitettu ”tukiuloke”


Tämä muistuttaa enemmän sitä oikeaa tapaa.
Pientä hienosäätöä ehkä peukalohankaan asettelussa vielä kaipaa.



Yöhikoilut on selvästi vähentyneet viime aikoina. Nyt olen jo nukkunut normaalin peiton kanssa, joinakin öinä jopa filtti siinä lisänä. Ajoittain hiukan pitänyt keventää, mutta nyt jo pärjää. Viikko oltiin reissussa pohjoisemmassa Suomessa ja yleensä lomareissulla tykkään oluen tai pari päivän rymyämisten jälkeen ottaa. Kotona en viime marraskuun jälkeen ole tainnut olutta nautiskella. Heti huomasi selvän yhteyden: Yöt olivatkin sitten yhtä tappelua hien kanssa. Yhtenä iltana testasin ykkösoluen vahvuisella ja kannullisella vettä -> yö oli hyvä. Ihan tarkoituksella viimeisenä lomailtana en edes pientä olutta tai viinilasillista pizzan seuraksi kelpuuttanut, vaan pyysin saavillisen vettä. Ja ta-daa! Eipä hikoiluttanut yöllä yhtään. Eihän tämä aivan tieteellisen tutkimuksen veroinen ole, otos melko pieni ja ehkä joitain muutakin pientä hiomista aineistossa, mutta minulle tuo viesti oli selvä. Jos otat, et nuku.

Pohjoisen reissu oli mukava, kaikenlaista kivaa näimme. Crazyland Nivalassa, Siuruan kansantasavalta  Pudasjärvellä  (Youtubessa paljonkin tästä, isäntä itse julkaisee nimellä tykylevits) ja Somosen kirkko Rovaniemellä. Valkoinen porokin esittäytyi. Oli mukava huomata, ettei jaksamisen puolesta ole enää mitään eroa entiseen, mitä nyt kunto muuten huono. Luvaattoman vähän tullut liikuttua, vaikka aikomukset olivat toisenlaisia. Ihan oma vika, ei voi syöpää tai lääkkeitä tästä syyttää. Martimoaapa houkutti, mutta jätimme ihan suosiolla sen väliin. Ei sillä, etteikö taatusti olisi jaksettu, mutta siinä olisi mennyt aikaa. Seitsemän kilometriä suuntaansa virtuaalikätkölle, toki pitkoksia pitkin. Ei sentään suojuoksusta kyse. Eikä pohjoisen suolla toki tähän vuodenaikaan yhtään hyttystä tai mäkärää olisi, eihän? 

Poro Sodankylässä.


Pohjoisesta takaisin arkeen. Mielenkiinnolla jään seuraamaan letrojen vaikusta. Toivottavasti elimistö on jo sen verran tuohon letrozoliin ja estrogeenin vajentumiseen tottunut, ettei se enää paniikissa luule vaihdevuosien olevan kiivaimmillaan.

Kyselin naamakirjassa, mitä letrot noissa lihaksissa ja nivelissä loppujen lopuksi saavat aikaan eli mikä sen kivun ja kolotuksen siellä aiheuttaa. Asia kiinnosti, enkä jaksanut käyttää aikaa itse kuukeltamiseen, koska arvasin, että ryhmässä tästä tietoa on ja se sieltä jossain vaiheessa esiin tulee. Toki tiesin, että aromataasin estäjä/hormoniblokkeri tähtää sen hormonin blokkaamiseen eli estrogeenituotannon alasajoon ja tiesin, että sen myötä ihminen kurtistuu ja kaikki paikat kuivuvat, mutta nyt tiedän senkin, että kuulemma tuo kuivuminen ja nestekierron heikentyminen tapahtuu myös kudoksissa ja siksi noita kipuja tulee. Lähdettä minulla ei tähän tietoon ole. Kysyn tarkemmin marraskuussa lääkäriltä, jos tämä silloin vielä kiinnostaa. Jos Novan Herra Hakkarainen jostain kumman syystä tätä blogia lukee (hah, miksipä lukisi?), tiedoksi, että sellainen kattava kansantajuinen selitys solutason tapahtumista on tervetullut 😂 

Poikkesin kuun alussa Hoitokeskuksellakin vilkaisemassa, josko Kati olisi ollut töissä. Oli jostain saanut vihiä, että olen tulossa ja oli paennut kesälomalle. Viisas nainen! Itsellä kesäloma rupeaa loppumaan, viimeinen viikko edessä. Ehkä jo ensi viikolla on kuitenkin jo työmaalla poikettava tilannetta tunnustelemassa, vaikka virallisesti vasta seuraavalla sinne rynnitään. Ennen sitä ajattelin käydä vielä parturissa (!!!). Ehkä. Olen tykästynyt tähän nykyiseen lyhyeen käkkärään ja haluaisin sen tällaisena pitää. Pelkään kuitenkin, että jos tästä napsii pari senttiä pois, kiharat kuitenkin katoavat ja tuo ihana harmaa häviää. En tiedä. Kokeilemattahan se ei selviä. Harmi vain, jos kaikki kiva jää sitten parturin saksiin. Pitää siis harkita vielä.




Julkaistu

Pikavisiitti S-Pankkiin

Tästä piti tulla ihan tavallinen naamakirjapäivitys, mutta enhän minä osaa niin ytimekkäästi mitään sanoa. On päästävä selittämään ja laittamaan pari valaisevaa kuvaakin sekaan. Siispä tästä tuli blogikirjoitus.

Kaikki alkoi joskus talvella siitä, että meillä kyllästyttiin niihin kauppakuitteihin, joita koneet sylkivät aina, kun minun S-korttiani maksun yhteydessä näytettiin. Kuitittoman palvelun kuulemma saisi, kun ihan vain kävisi koneella sen valitsemassa. Sitä varten ei tarvitsisi kuin tunnusluvun.

Ongelma nro 1: Tunnusluku? Hmmm… kyllä minulla sellainen on ja on siihen muistisääntökin. Ettei olisi jopa ovelasti jemmattu sinne, minne kaikki muutkin tärkeät tiedot on jemmattu. Paitsi että ei ollut. Pitkien etsintöjen jälkeen tuo tunnari kyllä löytyi ja tuli talletetuksi sinne, missä ne muutkin. Ja ei, ei ole selväkielisenä, turha haaveilla meille murtautumisesta.

Ongelma nro 2: Käynti automaatilla valitsemassa tuo kaivattu kuititon vaihtoehto ei kuitenkaan muuttanut tilannetta. Kuittia pukkaa edelleen. Ehkäpä tämän pystyisi verkkopankin kautta hoitamaan?

Ongelma nro 3: Verkkopankki? Mikä kumma on käyttäjätunnus? Ei löydy mistään sellaista paperia, mikä auttaisi asiassa. Tunnuslukulista kyllä löytyy, mutta ei siitä ole hyötyä. Ehkäpä S-mobiili auttaisi?

Ongelma nro 4: S-mobiili minulla kyllä on, mutta en siitä omaan verkkopankkiini ole koskaan päässyt. Ei muistikuvaa, miksi ja milloin sen olen asentanut, eikä etenkään siitä ole muistikuvaa, miksi se joskus yhteistuumin laitettiin niin, että siipan tiedot siitä näkyvät. Ehkä siksi, että haluttiin minunkin näkevän, mitä tilillä tapahtuu on, eikä niitä omia tunnuksiani silloinkaan löytynyt. Rinnakkaiskorttihan minulla tuolle tilille kuitenkin on.

Tämä vyyhti pitäisi ilmeisesti selvittää ihan livenä siellä S-pankin konttorissa. Tälle päivälle kalenteriin tämän tehtävän oli kirjoittanut ihan siksi, että eihän minun sössimisteni vuoksi tarvitse meidän molempien tuhlata aikaa jossain pankissa istumiseen. Tänään tai huomenna olisi hyvä, koska ukko on töissä.

Ajattelin olla fiksu ja varata ajan, ettei tarvitse jonotella. Kätevää, hyvin löytyi netin kartalta Seppälän pankki aukioloaikoineen ja vierestä kuponki, millä voisi varata ajan. Paitsi, että kun kirjoitat paikkakunnan ja valitset asiakaspalvelupisteen, nopeasti vilahtaa vain ohi pop-up, jossa olisi tuo ”VARAA”-painike. Edes näyttökuvaa en läppärillä siitä näkymästä ehdi saada.

Jospa kännykkä auttaisi? Juu, auttaapa hyvinkin, mikäli haluaisin käydä asioimassa vaikkapa Pieksämäellä. Jyväskylästä ei näköjään löydy yhtäkään S-pankkia. Päätän siis lähteä jonottamaan, koska muutenkin saattaisin Prismassa poiketa. Ei kai siinä kovin kauaa kuitenkaan voi mennä.

 

Jonotusnumeroni on 104, vuorossa on 94, kun jonoon asetun. Kerkeän siis käydä hiukan tuijottamassa viereisen liikkeen tarjontaa. Kahlattuani alennusrekit läpi palaan käytävälle vilkaisemaan, ketä palvellaan. Numeroa 94. Virkailijoita näkyi olevan ainakin neljä, ellei jopa viisi, mutta ajanvarauksella ainakin pari heistä kyltin mukaan kehui toimivansa. Jassoo, viisainta istahtaa. Siinä istuskellessani, suunnilleen 30 minuutin kohdalla huomasin, että jos valitsee kännykän valikosta jotain muuta kuin ”Tunnukset ja S-mobiili”, Jyväskyläkin löytyy ja aikoja pääsee varaamaan! Hooray, jospa tälle päivälle…no eipä ollut, huomiselle kyllä. En uusiksi halua tänne saman asian vuoksi tulla, pakkohan tästä kohta on jo tiskillekin päästä.

Reilu vartti vielä, sitten pääsin.

” Päivää! Sellainen juttu olisi…tämähän alkoi siitä, kun halusin päästä eroon kassakoneen syytämistä kuiteista…” Kerroin pitkät jutut, myönsin, ettei minulla ole aavistustakaan käyttäjätunnuksestani, mutta kortin PIN-luvun kyllä muistan (kieltämättä odotin virkailijapojan olevan edes hiukan minusta ylpeä, mutta hän vain tuijotti hiukan kärsivän näköisenä). Tulin opastetuksi mm. siitä, että olen kuulemma itse verkkopankkitunnusluvun joskus varmasti luonut ja se on siis eri, kuin kortin tunnusluku. ”Saattaapa olla noin…enpä vain muista sitä sitten.” ”Onko teillä S-mobiili?” tiedusteli hän. ”On, mutta katsokaas, kun se menee puolison tietoihin. Minulla on kyllä rinnakkaiskortti hänen pankkiinsa.” ”Näyttäisittekö tuon S-mobiilin?” Käskystä näytän. ”Jospa hiukan alemmaksi skrollaisitte näyttöä, sinne nimeen.” ”On se minun mieheni nimi, minähän sanoin!”

Tämä S-mobiili -episodi olisi voinut jäädä väliin. Virkailijapoika ryhdistäytyi, vavahti hiukan ja ääni hiukan väristen totesi: ”Nyt rouva kuulkaa on sillä tavalla, että minun pitäisi oikeastaan sulkea miehenne verkkopankki!” ”MITÄ?! EI, EI NIIN SAA TEHDÄ!” Ja selityksiä. Osaan näyttää anteeksipyytävältä ja sopertaa kaikenlaista. Että kun yhdessä ja naimisissa ja eihän siitä mitään tule, jos ne tunnukset häneltä pois otetaan ja kamalaa. Kysyin, että poistanko sovelluksen, ehti toppuutella. Käski kuitenkin kirjautua sieltä ulos ja katsoi moittivasti. Otin nuhteet vastaan. 

Rupesimme minun tietojani tutkimaan ja passin ojensin. Kyseli osoitteen, puhelinnumeron ja sähköpostiosoitteen, vertasi ruudultaan näkyviin. Reippaasti kaiken osasin, kehaisi, että sehän tuli kuin apteekin hyllyltä. Mieli teki sanoa, että varta vasten ulkoa opettelin, jotta osaan ne oikein sanoa, jos kysytään. Onneksi pidin suuni kiinni olisi ehkä jäänyt minun kohdaltani tähän tämä pankkiasiointikerta.

Sitten ruvettiin miettimään. Minun verkkopankissani ei kuulemma ollut vuosien aikana tapahtunut mitään. No ei kai ollut, koska en ole sinne päässyt. Kun se käyttäjätunnus jne. Kuulemma ratkaisu olisi se, että tehdäänpä minulle uudet tunnukset. Nyt puhui asiaa tuo nuori mies! Passiani hän rupesi tutkimaan uudelleen, naputteli konettaan ja kutristi kulmiaan. ”Hmm…mitenkäs…onpa outoa.” Pyysi kollegansa ihmettelemään samaa asiaa. Jotain osoitteesstani, poliisista ja siitä, että kumma kun ei löydy siinä pohtivat. Minä kysymään, että mitä nyt ei löydy. ”Täältä poliisin järjestelmästä ei löydy…” ”MINUAKO EI LÖYDY? OLENKO KUOLLUT? OLENKO POLIISILTA TURVASSA! JESSS!”

He molemmat katsoivat minua vaitonaisina. Kuulemma olen hengissä, eikä kyse ollut sen suuremmasta, kuin ettei sinne järjestelmään päässyt jotain vahvistamaan ja niin pitäisi päästä tekemään, jos haluaa luoda minulle uudet tunnukset. Eivät olleet ikinä ennen nähneet moista virheilmoitusta, jotta sikäli oli kyllä onni, että juuri minä satuin heidän asiakkaakseen. Oppivat joitain uutta. Siitä sitten helpdeskiin soittamaan. Parinkymmenen jonotusminuutin aikana tuo nuori mies kerkesi huokailla, että tänään mikään ei ole toiminut, kaikki tekniset häiriöt ovat osuneet kohdalle ja helpparillekin oli jo pariin kertaan hän soittanut. Edes mukavaa odotusmusiikkia siellä ei kuulemma ollut. Kysyin. Siinä odotellessamme kerroin tuosta ajanvaraussivun ongelmasta. Hän ihmetteli, näytti omalta koneeltaan, ettei sen sivun pitäisi lainkaan tuollaista ”Tunnukset ja S-mobiili” -vaihtoehtoa edes tarjota, vaan oikea kohta on ”digitaaliset palvelut” tms. Minä näytin kännyn tarjoamat vaihtoehdot, ei siellä digitaalista missään tarjota. Kerroin, että olen hakenut hakusanalla ”Jyväskylä”, olen ottanut paikannuksen pois ja laittanut uudelleen päälle, olen VPN:n poistanut käytöstä, eikä minulle kuitenkaan tuolla palveluvalinnalla tarjottaisi mitään Pieksämäkeä lähempää. Kovin ihmettelimme moista siinä yhdessä. Lopulta helpdesk vastasi ja niin sinne jollekin tuntematomalle passini numerot ja voimassaolot lueteltiin. Sitä kautta saivat minutkin jälleen hyväksytyksi henkilöksi ja päästiin tunnuksia tekemään. Lopulta otti minulta allekirjoituksen. Sillä typerällä kynällä sille typerälle näytölle. Ihme sotkua, kertaalleen piti uusiakin. Enkä jaksanut lukea, mitä allekirjoitin. Poika katsoi minua taas väsyneesti, mutta lupasi tulostaa minulle nuo allekirjoittamani sopimuksen sivut. Nips naps nitoi ne ja sanoi, ettei nyt tästä laskuta, koska niin kauan aika meni odottamiseen. Niin, puolitoista tuntia siitä, kun sen jonotusnumeron otin.

En kertonut hänelle, että jo edelliskerralla minulle on tuimasti sanottu, että toistamiseen ei enää ilmaiseksi mitään uusita, koska nämä tunnukset kuuluu pitää tallessa! Kiittelin kovasti ja toivottelin hänelle parempaa huomista ja poistuin kaupan puolelle. 

Meinasin palatessani käydä lykkäämässä hänelle suklaalevyn kiitokseksi kärsivällisyydestä. En sitä varta vasten juuri hänelle ostanut, mutta juolahti tuossa mieleen ja rupesin jo suunnistamaan kohti. Lieneekö aikeeni huomannut vai sattumaltako kääntyi juuri pois päin puuhastelemaan, mutta sen verran tehokas ”teen töitä ÄLÄ AINAKAAN SINÄ häiritse” -asento hällä oli, että syön suklaat itse.

Parkkipaikalla en sitten löytänyt autoa. Ei voi olla…kyllä varmasti toin sen tälle puolelle, en ajanut halliin tänään. Siellä lykin kärryjä pitkin ja poikin parkkipaikalla ja mietin. Ajoin vielä ruudun yli sillä tavalla, että keula on lähtövalmiina. Kolme riviä edestakaisin selasin, ei missään… Onko se varastettu? En tarkistanut, tuliko ovet lukkoon, eikä kaukosäädin enää kaupan ovelta ottanut. Mitä ihmettä, ärsyttää! Sitten se auto oli siinä. Miten ihmeessä sen noin kauas jätin? Ei se taatusti ollut kaukana, kun tulin! Löytyi joka tapauksessa ja kaiken lisäksi kärrykatos oli vieressä. Kärryjä sinne ei tosin saanut ainakaan väärältä puolelta seinän läpi yrittämällä. Senkin kokeilin jostain syystä. Minä ehkä pääsen tänään kotiin odottamaan sitä, että posti tuo jonain päivänä minulle uuden avainlukulistan (en kysynyt, voiko vanhaakin käyttää).

Sitä en sitten enää muistanut tiedustella, miten sen kuitittoman kauppareissun saisi aikaiseksi…Varaisinko huomiseksi ajan?